torstai 17. joulukuuta 2015

Olipa kerran linnanjuhlat!

Lastenkulttuurikeskus Rulla tilasi meiltä syksyn näyttelyynsä kaksi kerroksisen linnan jonka sisälle pääsee kiipeämään. Vaatimuksina linnalle oli ramppi jota pitkin linnaan pääsee kiipeämään, parveke, liukumäki, tornit ja tyrmä. Linnan piti koostua moduuleista, jotka saa näyttelyn jälkeen purettua ja varastoitua mahdollista uutta käyttökertaa varten. Tämä oli tähän asti suurin projekti mikä meillä on ollut :)

Homma aloitettiin tekemällä iso kasa luonnoksia joista valittiin kolme meidän omaa lempparia. Niistä sitten tehtiin ryhmissä pienoismalli ja tarkempi piirrustus, jotka esiteltiin Rullan väelle.



Pienoismallit rullavisiitillä, meidän ryhmän tekemä vasemmalla ja voittaja keskellä.
Huokolevykivi vaiheessa
 Kustannusarvion ja rakennussuunnitelman teon jälkeen päästiin hommiin. Linnan sisään tuli metallirunko, jonka päälle naulattiin vanerilevyt. Itse en ollut tekemässä runkoa, vaan aloitin kivien veistämisen huokolevystä.
Kivet kuivumassa



 Sitä mukaa kun metallikehikon palaset valmistuivat, niitä päästiin vaneroimaan. Vaneroinnissa täytyi olla tarkka, ettei vanerit peittäneet kiinnistyskohtia ja että palaset sopivat edelleen toisiinsa.




Ikkunat sahattiin pistosahalla ja niiden reunoihin liimattiin kertopuiset tukipalat.

Kun vanerinti oli valmis, päästiin linnaan kiinnittämään kivipintaa raksaliimalla. Kivien väliin pursotettiin laastia. Linnan sisäpuolelle kivet maalattiin.

Tyrmän ikkuna




 Linna tuli Rullassa seinää vasten, joten se ei tarvinnut omaa rakennettua takaseinää, vaan Rullan seinät naamioitiin fondeilla. (En osallistunut niiden tekemiseen).

Takaseinän fondi ja ensimmäiset palaset rullassa!

Taikametsä linnan vieressä :)


Ja vielä koko linnavalmiina paikan päällä!